Mukkulan vireän vuorovaikutteisen taideteoksen julkistus
Mukkulan kirjastolla pidettiin tiistainen 14.12.2021 videotaideteoksen julkistustilaisuus.
Taiteellinen teos syntyi mukkulalaisten nuorten, Yhteinen Mukkula- (LUT/LAB), Nuorten
lähiöosallisuus ja -aktiivisuus (Xamk/Juvenia) -tutkimushankkeiden sekä Lahden
Lähikirjasto-hankkeen yhteisenä ponnistuksena. Taiteelliseen työskentelyyn
osallistuneet nuoret Meiju Heinonen, Nikita Jegorov, Robert Rosenlew, Jarno
Rinteelä ja Namphueng Saengkaew valokuvasivat Mukkulan ympäristöä ja tuottivat Mukkulaan
liittyviä iskulauseita ja luonnehdintoja tutkimushankkeiden vetämissä
työpajasessioissa. Työpajat toteutettiin hybridimuotoisena eli toisinaan
tapasimme kasvokkain ja toisinaan työskentelimme virtuaalisilla alustoilla
digitaalisesti. Fyysisen kohtaamisen työpajat pidettiin Mukkulan kirjaston
tiloissa kirjastonhoitaja Jenna Salon ystävällisellä suostumuksella, samoin
videotaideteoksen esityspaikaksi saimme tilat Mukkualan kirjastosta. Lämmin
kiitos kirjastonväelle yhteistyöstä ja tilojen käytöstä.
Syksyn työpajoissa kerrytettyä materiaalia käytiin läpi yhdessä nuorten
kanssa ja pohdimme samalla tapaa ja muotoa, jolla taideteoksemme teemme.
Lopputuloksena päädyimme videokollaasiin, joissa syksyn aikana kuvattuja kuvia sulautetaan
päällekkäin kahden tai useamman kuvan kaksoisvalotuksella ja osaan kuvista
yhdistetään luovan kirjoituksen aikana syntyneitä tekstejä. Taiteelliseen
yhteisproduktioon nuorten kanssa osallistuvat erikoistutkija Anne Pässilä
(LUT/LAB) sekä Juvenialaisista Aki Lintumäki, Oona Hallikas ja Jarmo Rinne.
Taiteellinen tuotos on nähtävissä Mukkulan kirjastolla aina 27.12.2021 saakka,
jonka jälkeen teos jatkaa eksisteeraamistaan virtuaalisilla alustoilla.
Taideteoksen julkistamiseen lähetettiin kutsu Lahden kaupungin jokaisella valtuustoryhmälle, sillä tilaisuudessa oli tarkoituksena kohtauttaa lahtelaiset päättäjät Mukkulan nuorten kanssa ja keskustella, miten nuorten vaikuttamisen mahdollisuuksia ja kanavia voisi vahvistaa ja voisiko tilaisuudessa esitetyn kaltainen taiteellinen asioiden, huolien, toiveiden ja visioiden esiintuominen olla yksi keino parantaa nuorten näkymistä ja äänen kuuluvuutta. Kutsun ottivat vastaan Vasemmistoliiton, SDP:n, Kristillisdemokraattien, Keskustan ja Vihreiden ryhmät, joista saapui edustajat tilaisuuteen, joskin Vasemmistoliiton tilaisuuteen ilmoittautunut edustaja joutui perumaan tulonsa päällekkäin sattuneen tärkeän Tarkastuslautakunnan kokouksen vuoksi. Sydämellinen kiitos paikalle tulleille valtuutetuille eli Miina Harmaalalle (Kesk.), Sanna Virralle (SDP), Sonja Falkille (KD) ja Jouni Kaikkoselle (Vihreät).
Itse tilaisuus 14.12.2021 oli innostavan vuorovaikutteinen, lämminhenkinen
ja positiivinen. Paikalla oli nuoria, nuorisotyöntekijöitä, kaupungin edustajia
(Helene Vanninen ja Petteri Peltonen), Lähikirjasto-hankkeen edustaja (Pauliina
Tuomela), edellä mainitut valtuutetut sekä Juvenian tutkimushankkeen poppoo.
LUT/LABin edustaja lähetti tilaisuuteen virtuaalisen tervehdyksensä Beatlesien
kotikaupungista Liverpoolista.
Tilaisuuden aluksi Aki Lintumäki kertoi syksyn toiminnasta ja tutkimushankkeiden tehtävästä ja tavasta toimia. Tämän jälkeen Jarmo Rinne puhui poliittisesti vaikuttamisesta ja osallisuudesta politiikan tutkimuksellisesta näkökulmasta. Viimeisen etukäteen sovitun puheenvuoron käytti Sanna Virta, joka puhui kaupungin kehittämistä nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen kanavista. Aloituspuheenvuorot olivat ilahduttavan napakoita ja lyhyitä ja näin illan varsinaiselle pääaiheelle jäi riittävästi aikaa. Puheiden jälkeen katsottiin yhdessä Kokemustarinoita Mukkulasta -videoteos.
Teos sai innostuneen ja kiittävän vastaanoton ja erityisesti kehuja
annettiin sitä, miten vaikuttava teos on sekä miten hyvin se tuo esiin niin
Mukkulan alueen rosoisen kauneuden, arvostuksen ja jopa rakkauden omaan
asuinalueeseen ja samalla kuitenkin antaa hienovaraisesti äänen nuorten
huolille ja toiveille alueen tilojen ja osallistumismahdollisuuksien suhteen.
Useamman läsnäolijan mielestä videoteosta voisi esittää niin taidegallerioissa
kuin kaupungin julkisissa tiloissa, jotta mahdollisimman moni saisi
mahdollisuuden nähdä sen. Erityisen hedelmällisenä pidettiin ajatusta, että
teos olisi esillä jossakin julkisessa tilassa siten, että paikalla olisi myös
teoksen tekijöitä kertomassa teoksesta ja siitä millaista sitä oli tehdä, miten
teosta tehtiin ja mitä teoksella halutaan sanoa.
Teos toi pintaan myös paikalla olleelle vanhemmalle väelle omia muistoja ja
kokemuksia Mukkulasta ja siitä, miten tutut paikat olivat osin pysyneet
tunnistettavina ja osin taas muuttuneet. Pikkuhiljaa teoksen ympärille kietoutunut
keskustelu laajeni pohdinnoiksi voisiko osallistuminen taiteelliseen
luomistyöhön jossakin porukassa yleisemminkin vahvistaa yhteisöllisyyttä ja
johonkin ryhmään tai kollektiiviin kuulumisen tunnetta ja näin samalla vähentää
riskiä ajautua yhteisöjen ja yhteiskunnan ulkokehälle. Taideperustainen yhdessä
toiminen nähtiin yksimielisesti yhtenä keinona yhteiskunnan koheesion
ylläpidossa.
Keskustelun loppupuolella ruodittiin käytännöllisiä realiteetteja nuorten osallisuuden ja vaikuttamiskanavien parantamisessa. Keskustelussa piirtyi kuva niin taloudellisten resurssien niukkuudesta, ts. rahaa ei koskaan ole riittävästi kaikkeen, sekä virkahenkilöitä sitovista vastuuvelvollisuuksista. Varsin moni hyväkin asia vaikuttaisi kaatuvan lopulta vastuukysymyksiin eli siihen, jos kaupungin tiloissa tapahtuu jotakin ikävää tai vahingollista, niin kuka tai mikä taho siitä kantaa vastuun siitä.
Keskustelu oli kaikkiaan asiaan painottuvaa ja ratkaisuhakuista. Ääneen
pääsivät kaikki paikalla olleet ja keskustelun sävy oli kuuntelevaa ja toisia
kunnioittavaa, aidon dialogista siis. Keskustelun onnistumiseen vaikutti
vahvasti keskustelun vetäjänä toimineen Aki Lintumäen rakentavan innostava tapa
luotsata keskustelua. Keskustelun jälkeen jäi mieleen vahva tunne siitä, että
tilaisuudessa keskustellut aiheet ja yhdessä pohditut keinot nuorten
osallisuuden ja kuulumisen tunteen vahvistamiseksi nytkähtivät hitusen
eteenpäin ja ajatusten idut jäivät muhimaan osallistujien päissä. Aika näyttää,
millaista versoa idut aikanaan tuottavat.
Tilaisuus loppui luovaan sanaharjoitukseen, jossa osallistuvat saivat
muovata valitsemistaan verbistä ja substantiivista Mukkulaa koskevan mietelmän,
joka kiinnitettiin kirjaston seinällä olevaan tauluun. Taulun mietelmät tai luonnehdinnat
ovat kiinteä osa kirjastossa pyörivää videoteosta ja ajatuksena on, että
jokainen Mukkulan kirjastossa vieraileva saa halutessaan kiinnittää oman
mietelmänsä taululla jo olevien mietelmien joukkoon. Tilaisuuteen on
mahdollista tutustua myös sosiaalisessa mediassa, erityisesti Instagramissa
tunnisteella #osallistumisenpaikka, jonne Oona Hallikas tuottaa sisältöä
tapahtumasta.
Tieteellis-taiteellinen kollektiivi #osallistumisenpaikka kiittää sydämellisesti paikalla olleita ja toivottaa rauhaisaa joulua ja menestyksellistä vuotta 2022.
Jarmo Rinne (YTT)
Kirjoittaja työskentelee tutkijana hankkeessa.
Kuvat ja niiden tekstit: Meiju Heinonen, Nikita Jegorow, Jarno Rinteelä ja Robert Rosenlew.
Kommentit
Lähetä kommentti