Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 5, 2021.
  Nuorten näköinen asuinalue Heippa! Täällä kirjottelee hankkeen kesätyöntekijä Krista. Nuorten lähiöosallisuus ja -aktiivisuus -tutkimushankkeessa halutaan tukea nuoria saamaan äänensä kuuluviin. Hankkeen kanssatutkijuudessa ajatuksena on, että nuoret eivät ole ainoastaan tutkimuksen kohteena, vaan itse pääsee alusta asti mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita. Mietitään yhdessä sitä, millainen se oma asuinalue on ja miten asioihin voi vaikuttaa. Tässä tekstissä mä hyödynnän hankkeessa tehtyä parin nuoren haastattelua. Haastateltavat kertoivat vaikuttamismahdollisuuksia omalla asuinalueella olevan heikosti. Jos niitä on, ei tieto ole ainakaan saavuttanut kohderyhmää riittävän laajasti. He lähtivätkin mukaan järjestämään hankkeen kanssa omalle asuinalueelleen tapahtumaa, jossa nostettiin asukkaiden mielipiteitä fyysisesti näkyville tekstien ja kuvien kautta. Nuoret omatoimisesti pyysivät muita mukaan ja auttoivat toisia tuomaan ajatuksensa esille. Tempauksen vaiku...