Nuorille
Nuoret
- voivat vaikuttaa monilla eri tavoilla, taide on yksi näistä keinoista!
- ovat mukana tutkimuksessa kanssakehittäjinä!
Tässä esitellään poimintoja tutkimuksen toteutuksesta
LAHTI
Keväällä 2021
Lahden Mukkulassa ja Nastolassa suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä nuorten kanssa toimintaa, jossa työskennellään taiteen parissa.
- Esimerkiksi Nastolan koulussa työskenneltiin oppilaiden kanssa: koottiin taustamateriaalia hankkeen toteuttamista varten.
- Yleisesti toteutuspaikkoina ovat olleet koulut ja nuorisotilat sekä julkiset paikat kuten Mukkulan ostarin seutu. Nieminen, Janne. 9.5.2021 Mukkulaan nousi nuorten suunnittelema taideteos. Artikkeli hankkeesta ESS-lehdessä Mukkulaan nousi nuorten toteuttama taideteos, jota kuka tahansa voi täydentää – kaupunkilaisilta toivotaan näkemyksiä alueen kehittämisestä | Päijät-Häme | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)
- Toteutettiin kysely 9.-luokkalaisille. Kiitos vastauksista 😃!
Syksyllä
- Video rakentaminen yhdessä nuorten kanssa: Kokemustarinoita Mukkulasta: Kokemustarinoita Mukkulasta on Vimeo
- Videoteoksen julkaisutilaisuus oli 14.12.2021 Lahden Mukkulan kirjastossa. Tilaisuudessa oli läsnä nuoria ja muita lahtelaisia vaikuttajia. Teos oli nähtävillä kirjastossa 14.12.-27.12.2021 välisen ajan.
Videoteoksen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuivat: - Videoteoksen julkaisutilaisuus oli 14.12.2021 Lahden Mukkulan kirjastossa. Tilaisuudessa oli läsnä nuoria ja muita lahtelaisia vaikuttajia. Teos oli nähtävillä kirjastossa 14.12.-27.12.2021 välisen ajan.
- Mukkulan nuoret
- Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian (XAMK) Nuorten lähiöosallisuus- ja aktiivisuus - hanke
- LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun Yhteinen Mukkula -hanke
LAPPPEENRANTA
Syksyllä 2021 toiminta käynnistyi Lappeenrannassa.
- Toteutettiin kysely 9.-luokkalaisille, kiitos osallistujille!
Keväällä 2022
- Työskentelyä nuorten kanssa työpajassa: laadittiin Kaupunkiutopioita, työskentelyä ohjasi Femma Planning. Yhteenvetoa:
- Utopian teemojen tekijöihin nousi kaikilla ryhmillä puhdas ilma ja useimmilla myös toive matalammista asuinkustannuksista sekä julkisen liikenteen kehittämisestä kattavaksi.
- Nykyistä talousjärjestelmää kritisoitiin ja oikeudenmukaisia ratkaisuja niin ekologisesta kuin myös sosiaalisesta näkökulmasta toivottiin.
- Keskusteluissa tuli ilmi myös moninaisuuden arvostaminen tärkeänä tekijänä, rasismin kohtaamisesta keskusteltiin ja syitä ennakkoluuloihin pohdittiin.
Kommentit
Lähetä kommentti